Matti Sarmela
Länsimaiden rappio

• 1. Vapaa kasvatus

• 2. Suomalainen ihmiskunto

• 3. Rajaton seksuaalisuus

• 4. Väkivallan läsnäolo

• 5. Uuden sukupolven synnytyslaitos
  

• 6. Planetaarinen aika

PIIKKEJÄ
Keräilijä-metsästäjät, mammutit ja kehitysoppi. (Suomen Luonto 2006)
Uudelleen luodut kotieläimet täysin tekniikan hallinnassa. (HS 2004)
Kuinka kehitysusko voittaa ihmisen (Käsikirjoitus 1987)
Onko kansallisten kulttuurien aika kuolla. (Vanajanlinnan EY-seminaari 1991)
Euroyhteisöstä syntyy mannerkulttuuri. (Eduskunnan sivistysvaliokunta 1992)
Suomen kohtalo. Mielenosoituspuhe. (Eduskuntatalo 1992)
Mannerkulttuuri (Käsikirjoitus 1993)
Suomalainen mannervaltio (Käsikirjoitus 1994)
Postlokaalinen yliopisto ja minä. (Tiedepäivät 1997)
Globaali meritokratia (Käsikirjoitus 1999)
Historian voittajat (Historian päivät 1999)
Uuden tulevaisuuden uhka. (Elonkehä 2004)
Rummuista on tehtävä kansainvälinen kulttiväline.
Mikä on tulevaisuuden sampo? (Vihreä Pankki)

6.4.2022 Yhteisöllisyyden kuolema

15.1.2022.  Ympäristödiktatuuri − ilmastonpelastuksen totalitarismi

15.1.2022.    Lintujen katoaminen. Luonnonsuojeluideologia uhkaa  lintulajistoa

28.9.2020.  Syntyvyys ‒ uuden sukupolven synnytyslaitos pelastaa ihmislajin

15.1.2022.    Kuntien kuolema

Matti Sarmela

15.1.2022

Lintujen katoaminen. Luonnonsuojeluideologia uhkaa lintulajistoa

Kuinka linnut kuolevat. Olen Päijänteen saaressa seurannut 60 vuotta lintujen pesintää ja mielestäni pihapiirin lintujen katoamiseen suurimpana syynä ovat haukat ja pöllöt, jotka viime vuosikym­menten aikana ovat olleet lintujensuojelun ykköskohteita, ja tietenkin myös varikset, tikat ja oravat, nekin kuuluvat nyt totaalisen suoje­lun piiriin. Vuosikymmeniä sitten meidän vanhassa luhtiaitassa pesi säännöllisesti räys­täspääskyjä ja muita pihalintuja, mökin terassilla asui harmaasieppo, ladossa västäräk­ki; peipposia, kivitaskuja, ja rastaita oli paljon, samoin kahlaajia, suokukotkin kisailivat rantanii­tyllä. Kahlaajat ovat hävinneet lähes kokonaan, viime vuonna oli syöty lehtokurppakin. Kaikki avopesiä tekevät lintulajit ovat vähenemistään vähentyneet, pihapiiriin jäivät vain sellaiset, jotka pesivät pöntöissä; nyt ei ole juuri kirjosieppoja­kaan, jäljellä ovat vain talitintit. Saaren ympä­ristö tuskin on köyhtynyt siitä, mitä se oli 1960-luvulla, jolloin Pohjois-Päijänteen vesi oli täysin saastunutta, melkein lipeävettä.

Viimeistä edellinen räystäspääskypari pesi meidän mökin kurkihirren päällä, kun raken­sin terassin seinää 10 sentin päähän sen pesästä. Vaikka kuinka hakkasin ja sahasin, niin pääskyset eivät siitä häiriintyneet, vaan kasvattivat poikasensa ja saivat ne lentoon; koko pesye kävi silloin tällöin ter­vehtimässäkin meitä. Seuraavana kesänä räystäspääs­ky pesi verstaani oven yläpuolella ja kasvatti sinä kesänä toisenkin poikueen. Me kuljimme samasta ovesta. Mutta sit­ten lähistölle ilmestyi ampu­haukka ja pääskyset katosivat, ne käyvät vielä keväisin tutkimassa kaikki rakennukset, mutta eivät jää pesimään. Pihois­sa pesivät linnut turvautuvat ihmiseen, ne alkavat mieluiten rakentaa pesää, jos kesä­mökillä on jatkuvasti asukkaita.

Räystäspääskyjen vii­meisiä turvapaikkoja ovat olleet venesatamat. Ne ovat siirtyneet pesimään laiturien ja vanhojen maantiesiltojen alle, jonne eivät oravat eivätkä variksetkaan pääse. Meillä Päi­jänteellä silkkiuikut eivät ole enää moniin vuosiin kyenneet kasvattamaan aikuisiksi enempää kuin kolme poikasta kesässä, useampaa ne eivät kykene suojelemaan harmaalokkeja ja muita saalistajia vastaan. Räkättirastaskaan ei pesi enää metsässä, vaan pihapuissa tai rakennusten nurkissa. Kalalo­kitkin ovat siirtyneet pesimään aitan katolle. Nykyisin esimerkiksi haahkojen pesät säilyvät enää vain talojen pihoissa, ja kun haukat ja pöllöt levittäytyivät kaupunkeihin, Katajanokaltakin pulut ka­tosivat, muuttivat maalle; muutaman pulun söi kanahaukka meidänkin terassilla. Satakielet katosi­vat, kohta taitavat mennä mustarastaatkin. Lehdissä on julistettu suurena luonnonsuojelun saavutuk­sena, kuinka merikotkille on syntynyt ennätysmäärä poikasia, tällaiset ilouutiset tietävät haahkojen ja muiden vesilintujen häviä­mistä Suomen vesiltä.

Ainoat vesilinnut, joiden poikueet näyttävät säilyvän, ovat si­nisorsa, rantasipi ja tavi. Sorsaa aina­kin lokit pelkäävät. Se tarttuu leveällä nokallaan lokin siipeen tai jalkaan ja ravistaa sen poikki. Sorsa voi todella vatkata lokkiparan hengiltä. Tavin poikaset ovat jo pienestä pitäen vikkeliä sukel­tajia, niitä ei helposti tavoiteta. Joutsenilla on nel­jä poikasta niin kuin ennen­kin ja kalalokeilla kaksi, mutta niitä puolustaakin koko yhdyskun­ta. Pari vuotta sitten (2019) saareen ilmestyi kurkipari ja lä­histölle haikaroita; joutsen, kurki ja haikara, sii­näkö ovat vesilinnut, jotka tulevat enää selviämään petolintujen suojelun aikakaudella.

Turvaton elinympäristö. Nykyisen luontoideologian jatkuessa kaikkia talonpoika­iskukulttuurin ai­kana Suomen levinneitä pihalintuja uhkaa häviäminen. Ennen pihapiiriin tulleet haukat ammuttiin ja naulattiin siivet levällään aitan oven yläpuolelle varoitukseksi muille. Lähellä olevat lokinpesät hä­vitettiin. Orava oli riistaeläin, se ei tullut ihmisten pi­hoihin, eivätkä varikset ja harakatkaan, ne us­kaltautuivat vasta syksyllä tunkioille ja rii­hen nurkille. Nykyisin maaseudun yleisin pihalintu on va­ris. Kaikki oli kohtalaisen hyvin vielä silloin, kun petolinnut ja lokit kävivät syömässä kaatopaikoil­la, mutta nyt ei mikään ole enää turvassa.

Linnuilla, kuten räystäspääskysillä on oma kulttuurinsa ja elämän strategiansa. Ennen perimistä ne tutkivat tarkasti, mitä uhkia ympäristössä on, ja ymmärtävät hyvin, että jos paikalla on paljon peto­lintuja, tikkoja tai oravia, niiden poikaset syödään ja kesän pesiminen menee hukkaan. Jos Suomes­ta ei enää löydy turval­lisia elinympäristöjä, linnut muuttavat johonkin muualle.

Asiantuntijat ovat kertoneet minulle, ettei lintujen katoamisen syynä ole turvattomuus, vaan elin­ympäristön köyhtyminen, ravinnon puute, maatalous, soiden ojittaminen, muuttomatka Afrikkaan, ilmaston muutos... Jopa asuintalojen pihapiirit ovat liian köyhiä, istutuksia on liian vähän eikä ra­vintoa riitä. Minusta asia on päinvastoin. Pihat ovat jatkuvasti rehevöityneet, koko maa on pusikoi­tumassa umpeen. Ennen ei omakotitalojen pihoissa kasvanut juuri mitään, pari sireenipensasta, maalaistaloista nyt puhumattakaan. Entisaikaan ei hämäläisissä eikä karjalaisissa talonpoikaiskylis­sä kasvanut edes puita ja pihan ruohonkin söivät lampaat, mutta siellä oli turva. Nykyisin pihat on pikemminkin istutet­tu jo niin täyteen, etteivät linnut koe niitä turvallisiksi, ne eivät viihdy tiheiköis­sä, vaan puoliavoi­missa puistoissa ja puutarhoissa, joissa on näkyvyyttä.

Pääskyset ovat kuulemma siirtyneet venesatamiin ja siltojen alle, koska lehmien vähennyttyä ei ravintoa ole muualla kuin järvillä. Meidän saaressa oli aikoinaan paljon pääskysiä, vaikkei maatilo­ja ollut lähistöllä, vesi oli täysin lipeävettä eikä rannoilla kasvanut edes järviruoko. Tänä päivänä meidänkin saaren rantoja kiertävistä ruovikoista löytää varmaan ravintoa siinä kuin laiturien altakin.

Pahimpia peipposten ja muiden pikkulintujen pesien hävittäjiä ovat tikat, ne kiertävät jatkuvasti saarta ja tutkivat jokaisen puun. Kun olen seurannut, kuinka käpytikka tuhoaa systemaattisesti saa­ren peipon pesät, tuntuu epäuskotavalta, että niiden häviämisen syynä on ravinnon puute tai ilmas­tonmuutos. Luonto korjaa itsensä, linnut sopeutuvat ravinnon vaihteluihin, mutta kun ampuhaukka alkaa istuskella pihapuussa, pikkulinnut katoavat enkä tiedä tulevatko ne enää takaisin. Jäljelle jää vain muutama sulka.

Totaalinen luonnonsuojelu, kaikkien lintujen, ennen kaikkea petolintujen määrän kasvattami­nen, on muuttanut pysyvästi eri lajien, ennen kaikkea petolin­tujen ja niiden saalislajien välisiä suhteita. 1960-1970 -luvulla maatalouden rakennemuutos lopetti Suomesta pientilat, pienviljelijöiden kult­tuurin, ja muutti kokonaan sen pihapiirin, johon vuosisatojen kuluessa Suomeen levin­neet pikkulin­nut olivat sopeu­tuneet. Entisaikaan oli tapana, että talojen päädyissä oli avoin luukku, josta pääskyset pääsivät vintille pesimään. Nykyisissä rakennuksissa on tuskin edes paikkaa, johon pikkulinnut voisi­vat tehdä pesänsä. Kun nyt on syyllistetty karjatilalliset ja aletaan vaatia, että maatiloilla tulee olla bio­reaktori, alkaa uusi rakennemuutos. Maatalous muuttuu agroteollisuu­deksi, automatisoiduksi suurtuotannoksi, jonka luomaan teknoympäris­töön tuskin monet nykyi­sistäkään lintulajeista voivat jäädä pesimään. Muuttomatka Afrikkaan on varmaankin yksi syy lintujen vähenemiseen, mutta jos­pa tulevaisuudessa pikkulinnut eivät enää muuta meille asti, koska Suomi on niille liian vaarallinen pesimisympäristö.

(Alkuperäinen 30.8.2019)

Matti Sarmela

28.9.2021

Syntyvyys ‒ uuden sukupolven synnytyslaitos pelastaa ihmislajin

Uusi totaalinen rakennemuutos. Rakennemuutos digitaaliympäristöön synnyttää uni­versaalin yhtenäiskulttuurin, jossa ei ole enää mitään vanhoja yhteisörakenteita, tuskin edes kansallisvaltioita, jotka kykenisivät huolehtimaan maailmankansalaisten sosiaali­sesta tur­vallisuudesta tai työvoiman tuottamisesta. Digitalisaatio ja robotisaatio tekee maapallosta yhden planetaarisen talousalueen, jossa vallitsee tavaroiden ja työvoiman vapaa liikku­vuus, globaali talous. Tulevat sukupolvet eivät enää synny johonkin yhtei­söön, he eivät kuulu kansallisvaltioon eikä heillä ole enää kotiseutua tai muuta paikallis­ta identiteettiä, kuin joku gigapoli, jossa he kulloinkin asuvat.

Postlokaalisessa maailmankulttuurissa avioliitto katoaa eivätkä lapset kasva enää per­heissä niin kuin paikallisten kulttuurien aikakaudella. Tilalle tulee ilmeisesti oma tek­nosysteeminsä tai konserninsa, joka tuottaa globaalin työvoiman. Valvottu, kaupallinen lisäänty­mislaitos vapauttaisi lopultakin ihmisen kaikesta lokaalisen kulttuurikauden pe­rinnöstä ja niistä velvollisuuksista, joita nykyisen ajan kansallisvaltiossa eläminen yksi­lölle asettaa. Reproduktiolaitokselle voidaan keksiä joku inhimillinen nimitys ja luonteel­taan ne olisivat­kin yhteisöjä, jossa uudet sukupolvet syntyisivät, kasvaisivat ja saisivat parhaan tieteellis­teknisen valmennuksen tulevaa globaalia työelämää varten.

Kehitys on jo tässä

Avioliitto muuttuu seksikontakteiksi. Länsimaissa ei enää ole seksuaalinormeja eikä nii­tä ihanteita, jotka pitivät pystyssä paikallisyhteisöjä, niiden avioliitto- ja perheinstituu­tioita. Vähitellen kaikkialla maailmassa vallitsee ns. promiskuiteetti, täydellinen seksuaa­linen nor­mittomuus ja sosiaalinen anomalia. Rajoja rikkova taide, tajuntateollisuus, fe­minismi tai seksitutkimus eivät varmaankaan löydä enää mitään sellaista entisajan sek­suaalinormia tai -ihannetta, jonka ikeestä nykyajan ihminen tulisi vapauttaa.

Länsimainen ihminen on jo single, yksilöihminen, joka ei kykene elämään kestävissä ih­missuhteissa, joka ei todellisuudessa pysty rakastamaan muita kuin itseään, jolla ei ole kohta pysyvää sukupuoltakaan. Postlokaalinen maailmankansalainen voi elämänti­lanteensa mukaan elää eri puolilla maapalloa, homo-,hetero, muissa seksisuhteissa, harrastaa polyamoriaa, polygamiaa, polyseksiä kaikenlaisissa ihmissuhteissa, eikä mi­kään suhde kestä enää niin kauaa kuin lasten kasvattaminen aikuiseksi vaatisi. Kestä­vä, "elinikäinen" avioliitto on vapaan seksikulttuurin antirakenne ja menettää merkityk­sensä.

Feminismi ja miessukupuolen jatkuva syyllistäminen on johtanut jatkuvaan perheensi­säiseen vertailuun, koko kulttuurin sukupuolittamiseen ja samanlaisuustasa-arvon vaati­miseen. Entisajan perheen sisäinen roolijako ja roolimallitkin ovat kadonneet, nykyajan lap­set elävät ydin-, uus-, sateenkaari- ja sijaisperheissä, yhä useammat yksinhuoltaja­perheissä; pirstoutunut perheinstituutio ei enää tarjoa uusille sukupolville tasapainoista ja turvallis­ta kasvuympäristöä.

Vapaa kasvatus on tuhonnut vanhemmuuden. Koteihin ja kouluihin masinoitu va­paa, väkivallaton kasvatus on muuttanut perheen ja koulujenkin perinteiset auktoriteetti­suhteet, ja tuottanut Suomeenkin "mä haluun" -narsisteja, egonuoria, jotka eivät kykene luomaan pitkäaikaisia ihmissuhteita eivätkä sopeutumaan yhteiskuntaan. Luottamus toi­seen ihmi­seen, lähimmäisyys, empatia, hyvä käytös, kaikki yhteisönormit ja velvollisuu­det katoavat. Vapaa kasvatus kumuloituu sukupolvi sukupolvelta. Tulevaisuudessa lap­set kasvavat yhä itsekeskeisemmiksi eivätkä edes halua uhrata elämästään vuosikym­meniä jälkeläisten hoi­tamiseen.

Lapsiperheissä on yhä enemmän ongelmia, joihin yhteiskunnan on puututtava. Van­hemmat eivät jaksa kasvattaa lapsia yhteiskunnassa, jossa heiltä on otettu pois todelli­set oi­keudet ja auktoriteetti. Yhteiskunta, jopa tuomioistuimet vahtivat lasten oikeuksia, vaati­matta heiltä velvollisuuksia tai kunnioitusta vanhempiaan kohtaan. Kurinpito-ongel­mat al­kavat uhata jo koululaitostakin, opetuksen taso laskee eikä kukaan tiedä, selviä­vätkö suo­malaiset enää globaalissa työkilpailussa.

Teknisesti yhä vaativammaksi käyvässä yhteiskunnassa vanhemmuuden yllä kasvaa ah­distus siitä, ettei heidän lapsensa menesty koulussa vaan ajautuu huono-osaiseksi ja ken­ties huumeidenkin käyttäjäksi. Yhä useammat nuoret katsovat, etteivät he pysty kasvatta­maan lapsiaan yhä epävarmempaan yhteiskuntaan eivätkä varjelemaan heitä nykykulttuu­rin uhilta ja ongelmilta. Lapsiperhe ei enää ole onnellisen elämän perusta.

Globaali elämänmuoto. Jos työ muuttuu yhä lyhytjännitteisemmäksi projekti- tai pät­kätyöksi tai yrittämiseksi, omaa uraa ei voi uhrata avioliitolle ja perheelle. Elämä on jat­kuvaa muutosta, yhä hektisempää liikkumista, kännykkäelämää, ajelehtimista globaa­leissa netti­laumoissa. Työmarkkinoita kiertävä projektityöläinen kykenee selviämään vain yksin, tais­telemalla oman olemassaolonsa ja oikeuksiensa puolesta.

Reproduktiolaitos tuo muutoksen

Huippuihminen syntyy. Tulevaisuudessa valtiot - niin kauan kuin niillä on vielä omaa yri­tystoimintaa - ja yksityiset konsernit perustavat reproduktiolaitoksia, jotka tuottavat uudet sukupolvet, globaalien teknokoneistojen uuden ihmistyövoiman. Synnytyslaitok­siin valittai­siin vain perimältään terveitä valioyksilöitä tekemään lapsia. Vanhemmiksi va­litut olisivat ammattisynnyttäjiä, joiden perimä täyttäisi tieteellistekniset vaatimukset. Tu­levaisuudessa lapset voidaan synnyttää varmaankin jo keinotekoisesti, laboratorioiden liukuhihnoilla. Val­votussa reproduktiossa voitaisiin tuottaa huippusuorittajia ja erikoisih­misiä, joita postlokaa­lisen kulttuurin tuotanto-, urheilu- tai tajuntateollisuus tarvitsee. Synnytyslaitokset tekisivät myös mahdolliseksi lopultakin rajoittaa maapallon väestön­kasvua.

Reproduktiolaitokset ovat huipputeknologian teknoyhteisöjä, jotka genetiikan, kasva­tuksen ja fysiologian viimeisimpiä tutkimustulosten mukaan kasvattavat perimältään ter­veitä, tasapainoisia ja tietenkin älykkyydeltään huipputasoa olevia ihmisyksilöitä, joilla on kaikki edellytykset elää digitaalisessa maailmankulttuurissa onnellisen ja tuotteliaan elämän. He saisivat huippukoulutuksen, parhaan älykkyys- ja virikekasvatuksen, kaiken sen suoritus­kyvyn, mitä tieteellistekninen ihmistrimmaus kykenee tuottamaan.

Uusi ihmistuotanto. Ohjattu ihmistuotanto vähentäisi ratkaisevasti geneettisiä ja muita kehitysvirheitä ja voisi lopulta tuottaa vain täydellisiä työntekijöitä, jotka ovat fyysisesti ja psyykkisesti "huoltovapaita" , eivät kuluta terveyspalveluja ja pärjäävät roboteille. Ih­miskunnan lisääntymisen ohjaaminen tulee välttämättömäksi, kun terveys- ja sosiaali­menot kaatavat kansallisvaltioiden ja tulevaisuudessa myös globaalien tekno­systeemien ylläpitä­mät sosiaalipalvelut. Epäterveitä lapsia ei globaalit työmarkkinat ota huolehtiakseen ja postlokaalisessa kulttuurissa, jossa kaikki yhteisöllisyys ja kollektiivi­suus puuttuu, ei epä­onnistuneita yksilöitä enää auteta julkisin varoin, yhteisöllisiä so­siaalirakenteita tuskin on olemassakaan. Ihmiselämän syntymästä kuolemaan hoitavat globaalit kaupalliset tekno­systeemit.

Vapautettu maailmankansalainen. Globaali ihmislaji vapautuu perheväkivallasta, lap­set kaltoinkohtelusta, teinit vanhempiensa mielivallasta ja aviopuolisot toinen toisistaan.

Seksiparit vapautuvat velvollisuudesta hankkia ja kasvattaa lapsia. Jokainen voi olla vain oma yksilönsä ja elää vain itselleen, hyvin harvat enää kykenisivätkään kasvatta­maan lap­sia väkivallattoman kasvatuksen, narsistisen liberalismin ja rajattoman tuotta­vuuden maail­massa.

Tulevat sukupolvet elävät jo kokonaan yksin omaa egoelämäänsä eivätkä tarvitse edes seksikumppania: robotit, tieteellistekniset seksivälineet ja simulaatio-ohjelmat riit­tävät. Su­kupuolisuhteet toisen ihmisen kanssa menettävät nekin vähitellen mielenkiin­tonsa ja vähe­nevät, tai seksuaalivietti voidaan tukahduttaa, jopa eliminoida kokonaan ihmislajin peri­mästä. Mihinkä huipputeknologia ei pystyisi?

Näin ihminen vapautettaisiin kaikista niistä ongelmista ja tragedioista, joita seksuaali­suus on ihmislajille tuottanut, eikä yhdenkään feministin tarvitse enää kokea sukupuolit­tumisen tuskatiloja, synnytyskoneena olemista eikä sitoutumista lasten hoitoon. Van­hanaikaisen kotielämän epätasa-arvo, väkivalta, stressi ja epävarmuus katoaisivat. Van­hempien ei tar­vitsisi olla huolissaan lastensa kehityksestä, koulumenestyksestä, huu­meiden käytöstä eikä oman elämänuransa tuhoutumisesta. Perheväkivalta loppuisi ko­konaan. Narsistisen yhteiskunnan ns. yksilöihmiset voivat täydellisesti uppoutua omaan egoelämäänsä ja yksi­lönoikeuksiinsa.

Globaali robottiaikakauden ihmislaji vapautetaan kansalaisyhteisöistä, perheestä ja avioliitosta, kaikista niistä siteistä, jotka nykyisin tukahduttavat modernin yksilöihmisen it­sensä toteuttamista. Reproduktiolaitokset lopettaisivat kulttuurin primitivisaation ja ih­mislajin rappeutumisen, pelastaisivat ihmiskunnan roboteilta.

(Postlokaalinen kulttuuri)